tiistai 6. marraskuuta 2012

Halloween dinnerit

Tahtoo loppu viikot olla niin kiireisiä, että on alkanut muodostuun tavaksi blogata vain näin alku viikosta :D Täytyy ehkä vähän tsempata tähän hommaan! 
Viime viikonloppuna järjestettiin ystäville kauan odotetut illalliset halloweenin merkeissä. Illallisten tarkoitus on jäljitellä Neljän tähden illallisia, joten siellä tulee tarjoilla alku-, pää- ja jälkiruoka. Ei olla koskaan taidettu kokata koko illallisia, joten en ihan osannut odottaa kuinka paljon niissä olikaan hommaa! Olin aika hyvin osannut kuitenkin aikatauluttaa lauantain, joten tunti lisäaikaa olis riittänyt niin olis ehtinyt itsensä laittaan rauhassa :)


Onneks ruokakaupat oli lauantaina kiinni, niin ostokset oli pakko hoitaa jo perjantaina. Aikaisemmin viikolla oli myös paniikissa pakko käydä ostamassa Ikeasta lautasia, kun tajusin etteihän meillä ole kestitä kuutta ihmistä samanlaisista lautasista! Onneksi Ikea on lähellä ja uudet lautaset ja keittokulhot kotiutui alle 25 eurolla! Olin aikas tyytyväinen :)

No mitäs meillä sitten tarjottiin...

Halloween menu

Argentiinalainen kurpitsakeitto
Ruukkuleipä

Syksyinen chili-poropata
Rosmariiniperunat
Feta-tomaattisalaatti

Kahden suklaan juustokakku

Ruoka oli älyttömän ja hyvää ja sitä onneksi jäikin, joten ollaan saatu nauttia siitä myös muina päivinä. Poroa sain yli 2 kilon köntin, joten tänään täytyy laittaa toinen kilo hautumaan, sillä ei kokonaisena millään mahtunut lauantain pataan :)


Ostin Prismasta ihka ekaa kertaa oikean kurpitsan, josta halusin kaivertaa halloweenin kunniaksi lyhdyn. No, niinhän siinä jälleen kävi, että Tuomas joutui hommiin kun en itse ennättänyt :D Sisälmykset käytin alkupalana tarjottuun keittoon ja siemeniäkin huuhtelin muutaman koristamaan ruukkuleipää. Lyhdystä tuli muuten älyttömän hieno ja se koristaa edelleen meidän ruokapöytää!


Ruokapöydän koristukseksi tein myös syksyisen asetelman äidin kukkakaupalta haalituista kukista. Sieneen tehdyt asetelmat on siitä kivempia kuin kimput, että ne säilyy älyttömän pitkään, jos vaan muistaa kastella ;)




Tarvitsee muuten alkaa käyttään silmälaseja kuvatessa, sillä en yhtään näe pieneltä ruudulta, että mihin sitä on tullut kohdistettua! Suurin osa illan kuvista oli kohdistettu ihan mihin sattuu, joten pahoittelen muutamia täälläkin esiintyviä huonoja kuvia...


Alkudrinkkinä tarjoiltiin cosmopolitaneja, jotka tehtiin Sodastreamin uusilla drinkkimauilla! Ostin cosmopolitanin lisäksi mojito-makua ja täytyy myöntää, että olivat yllättävän hyviä! Ei tietenkään oikein tehdyille vedä vertaa, mutta maistuivat hyvin kaikille, myös alkoholittomina!


Jälkkäriksi tein yllätysyllätys juustokakkua, tällä kertaa tosin kahdessa kerroksessa, jossa alemmassa valkosuklaata ja ylemmässä maitosuklaata. Hämähäkin seitit piirsin koristelugeelillä. 
Iltapalaksi leivoin pipareita, joita varten Tuomas piirsi mulle muotteja leivinpaperiin. En meinaan kokenut, että perus jouluenkelit ja -kuuset olis sopineet illan teemaan :D Pipareiden kanssa oli tarjolla tietenkin juustoja ja lähenevän joulun kunniaksi glögiä, nam!
Piirtelin myös lidlistä ostetuille pikkusuukoille kasvot, jotta saatiin ne näyttämään kummituksilta. Niistä tuli mun mielestä aika hauskoja, ja vieraatkin arvostivat vaivannäköä :D


Illan ohjelmassa oli aika pitkälti pelailua. Löysin netistä Halloween Bingon pohjat, joita sitten hieman vielä muuteltiin. Bingosta sai tietenkin palkinnonkin, joka oli halloween-aiheinen tikkari :)

Tykätään Tuomaksen kanssa kamalasti pelailla lautapelejä, joten oli kiva kaivaa vintiltä Kimblet, Aliakset sun muut pelit. Täytyy alkaa enemmän pitään peli-iltoja, kun vintiltä löytyi niitä enemmänkin!


Kaiken kaikkiaan oli todella onnistunut ilta ja siitä saa tietenkin kiittää mahtavia vieraita! Nyt on kyllä hieman tyhjä olo kun ei oo mitään juhlia suunnitelmissa, mutta pitää varmaan alkaa keksiin jotain :D Vaihdettiin kämpässäkin hieman järjestystä juhlien vuoksi ja on nyt paljon optimaalisempi tila kestitä vieraita, joten eiköhän pidä suunnitella jotain!


Terkuin, Juhlasuunnittelija Emilia

3 kommenttia:

  1. Joo tiedän muutaman vapaaehtoisen vieraan sun illalliselle! Ei oo ny enää mitää tekosyitä olla järjestämättä! ;)

    VastaaPoista
  2. Teijän illalliset kiva kuulostaa parhailta ;) <3

    VastaaPoista
  3. Mullekin saa järjestää ;)

    -Jenski

    VastaaPoista