torstai 12. syyskuuta 2013

Täydellisen pizzapohjan jäljillä

Eilinen pizzapohja oli selkeästi paras tähän mennessä! Innolla odottaen sitä hifistelypohjaa ;) Jos jollain on tänään pizzaperjantai eikä ole löytänyt vielä hyvää pohjaa, niin tätä kannattaa koittaa:

Pizzapohja

2,5 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
25 g hiivaa
7-8 dl jauhoja
0,5 dl oliiviöljyä

Sekoita kädenlämpöiseen veteen sokeri ja suola. Lisää hiiva ja sekoita kunnes hiiva liukenee. Laita kuusi desiä jauhoja laakeaan astiaan ja kaiva jauhojen keskelle kuoppa. Kaada kuoppaan hiivaseos ja oliiviöljy. Alusta taikinaa jauhoja pikkuhiljaa lisäten. Vaivaa taikinasta tasainen ja kimmoisa.
Anna taikinan kohota lämpimässä vedottomassa paikassa vähintään tunti! 
Taikinasta saa helposti kolme keskikokoista pizzaa, kun kaulii sen ohueksi. Levitä kastiketta pizzapohjiin tasaisesti lusikalla. Asettele päälle täytteet ja juusto. Paista 250-asteisessa uunissa kunnes juusto on sulanut ja pizzan reunat ovat saaneet väriä.
Käytin pohjaan ihan tavallisia vehnäjauhoja, mutta pizzajauhot toimisi varmaan paremmin. Ajattelin myös sijoittaa pizzakiveen, koska sillä saa nytkin puuttuneen rapean pohjan. 


Mutta tästä on nyt hyvä jatkaa :) Maistuvaa perjantaita kaikille!

Early friday

Heippa! Oon pitänyt tässä pientä blogihiljaisuutta ja ihan vain siitä syystä etten ole jaksanut/kerennyt. Nyt tuli kuitenkin taas sellainen fiilis, että on kiva johonkin vähän laittaa mietelmiä ylös ja päätinpä sitten pyörähtää täällä :) 

Oon ollut viime viikkoina todella kiireinen, perustimme nimittäin ihanien ystävieni kanssa harrastukseemme liittyvän yrityksen ja työajan ulkopuolinen aika onkin sitten vierähtänyt sen parissa. Ollaan yrityksestä todella innoissamme, mutta silti ihmisten onnittelut firman perustamisen johdosta tuntuu vielä aika erikoisilta. 

Tänään mulla on ollut aika easy päivä, joka alkoi brekkarilla Ikeassa Jenskin kanssa. Lähteissä otin kainaloon Ikean kuvaston ja jatkoin sisustushaaveiluja kotisohvalla. Meillä on tällähetkellä kotihakusessa, joten tän hetkisen vuokra-asunnon sisustelu tuntuu vähän turhalta, mutta haaveilussa olevat menisi varmasti uudessakin, jos uusi kotikolo sattuisi löytymään. Aamupäivän kävinkin kynän kanssa kuvastoa läpi, mutta ajattelin tehdä vielä sellaisen kivan mindmapin tuotteista, jotka mua tällä hetkellä himottaa. 


Otin töiden päätteeksi pienen varaslähdön viikonloppuun ja päätin avata viimeisen häistä jääneen pullon punkkua ja pyöräyttää pari pikku pizzaa. Mulla on tällä hetkellä metsästyksen alla täydellinen pizzapohjaresepti, joten kokeilen taas uutta. Muutamassa blogissa kuitenkin kehuttiin jonkinlaista hifistelyreseptiä, joka vaatii parin päivän seisonta-ajan, mutta koska nyt on nälkä, niin jääköön se seuraavaan kertaan! Nyt mä sanoin teille taas heipat, pitää kattaa pöytä ja ottaa Scrable esille, meillä on peli-ilta :) Niin, ja onneks huomenna on oikeasti perjantai!

Puss,
Emilia  

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Koti-ilta

Hei, me ollaan nyt kotiuduttu häämatkalta ja palattu arkeen! Ensimmäinen ilta, kun ei tartte mennä mihinkään ja saa vaan istuskella sohvalla ja fiilistellä. Mua kovasti varoiteltiin, että häiden jälkeen saattaa tulla tyhjä olo, kun koko useiden kuukausien rulianssi on ohi, mutta mä sanon kyllä, että omalla kohdalla ei oo tällasta päässyt käymään! Enemmänkin helpotuksen huokaus pääsi, sillä nyt on aikaa keskittyä kaikkiin muihin bisneksiin, jotka oli häiden alla vähän taka-alalla.
       

Häistä sen verran, että ollaan saatu jo kuvat ja videokin! Videota katsoessa oon itkenyt moneen otteeseen, se oli ehdottomasti kaikkein paras sijoitus koko juhlissa! Päivä meni niin nopsaa, että on ollut ihana fiilistellä päivää näin jälkikäteen <3 Laitan sen tännekin, heti kun läheisimmät ihmiset ovat sen nähneet!  

Vaikka kesä oli ihana, tuleva syksykin tuntuu tervetulleelta kohta... Mukavasti sade ropsuttelee ikkunaan ja voi hyvillä mielin kääriytyä vilttiin ja juoda lasin punaviiniä divaanin pohjalla, harmi vaan et loma on jo loppu...

- Mrs L

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Hanimuunia

Heipsan! Häistä on nyt selvitty ja voi että kuinka ihana päivä se olikaan!! Kaikki meni suhteellisen nappiin ja sääkin helli meitä 28 asteen verran :) palailen tunnelmiin tuonnempana, sillä nyt me ollaan vietetty honeymoonia täällä Suomen päässä ja muutaman kymmenen minuutin päästä hypätään äkkilähdöllä Turkin lämpöön! 
Ihanaa viikkoa muillekin!

Pus,
Rouva Lindroos 

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Palaveria

Hiphei, halusin tulla vielä sanomaan tältä päivältä heipat. Kolmen tunnin yöunien vuoksi oon ihan poikki, mutta onneksi häävalmistelut on hyvällä mallilla! Pidettiin tänään hääpalaveria kaasojen ja bestmanien kanssa ja maisteltiin samalla häissä tarjoiltavia alkupaloja, jotka oli todella hyviä. Koska häät alkaa jo kahdelta juhlapaikalla, niin seremonian jälkeen meille tulee hieman jenkkiläisittäin cocktail hour, jossa tarjolla juotavaa ja pikkualkupaloja. En valitettavasti ehtinyt ottaan niistä kuvia, kun jo menivät parempiin suihin :D hätävarajälkkäristä onneksi ehdin niin on edes joku kuva tänne tarjota. Pohja valitettavasti ehti kuivahtaa, mutta tosi helppoja ja maukkaita jälleen kerran meillä tarjolla! Pohjana kaupan muropohja ja päällä kermavaahtoa ja hedelmiä :) 


Näissä tunnelmissa siis kohti hääviikkoa <3 niin ja kaksi päivää töitä jäljellä, jee!!

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Tienviitat

Viikon päästä tähän aikaan ollaan jo rouvashenkilöitä. Vietiin eilen sormukset kaiverrutettaviksi ja kiillotettaviksi, joten nyt ollaankin vihkimiseen asti ilman sormusta. Luulen koko ajan hukanneeni sen, kun se ei tunnukaan tuossa nimettömässä. Onneksi mun precious löytää ensi viikolla takaisin omalle paikalleen.
Törmäsin muuten samalla kultaliikereissulla ihastuttavaan sormukseen, joka mustan ison kivensä ansiosta olisi aikamoinen villikortti vihkisormukseksi! Mutta yllättäen sekään ei sopinut kihlasormukseni pariksi, joten se sai jäädä kauppaan :(

Vaikka ollaan näin lähellä häitä, niin viime päivinä on jäänyt häähössöttämiset vähemmälle, kun ajatukset on olleet teho-osastolle joutuneessa pikkusiskossa. Onneksi nyt viiden päivän jälkeen pikkuinen alkaa olla jo vähän paremmassa kunnossa, kun bakteeri on laantumaan päin. Huomenna taas tyttelin seuraksi osastolle ennen töihin menoa, joten sen paremmat valmistautumiset huomiseen hääpalaveriin saa taas jäädä. Onneksi hommat nyt kuitenkin on sen verran hyvällä mallilla, ettei bileet pitämättä jää, ehkä joitain pieniä yksityiskohtia joudutaan nyt unohtaan...


Eilen oltiin kuitenkin päivällä väsäämässä mummulassa vaarin opastuksella tienvarsikylttejä, joihin upposikin sitten muutama tunti. Ihan hienoja niistä kuitenkin tuli ja voin taas olla ylpeä itsestäni kun sahatessakaan ei irronnut käsiä, vaikka niin alkuun epäilin ;)
Meidän vaari kyllä taas on niin ihana, se olisi kaikki puunpalat hieoa ja maalata muutamaan kertaan, vaikka yritin selittää, ettei pikkuvirheitä kukaan ohi ajavasta autosta ehdi huomata! Vaari on kyllä niin pikkutarkka, mutta sen ansiosta kyltit niin hyvin onnistuikin. Rakkautta täältä siis vaarin suuntaan <3

Unia toivotellen,
Emppu

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Breakfast of champions

Huomenta! Tänään on niin sikana hommaa, että aloitin aamun ihanalla ja raikkaalla aamupalalla, jonka nautiskelin ihan rauhassa. Mun pukuakin pienennettiin jo tällä viikolla, joten enää ei tartte laihdutushommiakaan miettiä, kun puku on aika kivasti istuva nyt :) Täytyy tietty vähän katsoa mitä suuhunsa panee, ettei oo lauantaiaamuna ihan pöhöttynyt!


Koska mulle ei tule toista sormusta, niin ensimmäisenä päivän tehtävälistalla viedä sormus puhdistettavaksi ja kaiverrettavaksi! Siitä sitten tienviittojen kimppuun, joten tästä tulee varmaan pitkä päivä... 

Mukavaa perjantaita siis kaikille <3

torstai 18. heinäkuuta 2013

Stressi-Erkki

Minä se täällä, keskellä yötä pohdin ja puuhailen. Yhdeksän yötä häihin ja nyt vähän jännittää. On niin paljon puuhaa, ettei oikein tiedä välillä mistä alottaisi, varsinkin kun monia asioita ei pysty tekeen ennen perjantaita. Eilen pidin lepopäivän kaikista puuhista ja hain töiden jälkeen Ben&Jerryn jätskin ja löffäsin sohvalla koko illan. Yöllä näinkin "painajaista" siitä, että satoi ja vieraat oli koko häiden ajan ihan väärissä paikoissa :D

Tänään käytiin hakeen esteettömyystodistus maistraatista, joka toi vähän perhosia mahaan. Tuomas heitti samalla, että siinä olis voinut samalla käydä hoitaan vihkimisen alta pois. Hetken kyllä kävi mielessä, että kuinka helppoa se oliskin sillä tavalla ollut! Mutta ehei, tämä tyttö ei tee mitään helpomman kautta!


Huomenna (tai siis tänään) olisikin tarkoitus mennä mummulaan nikkaroimaan tienviittoja sekä jatkamaan muutamia ompeluhommia. Askartelhommiakin olisi vielä tekemättä, kun paikka- ja menukortit on vielä tekemättä ja paikkakarttakin kesken. Noh, onneksi huomenna on monta hyvää tuntia aikaa!  

Voisi siis olla hyvä idea mennä nukkuun, tai ainakin yrittään...

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Something else for the kids?

Reilu viikko ja tämä tyttö sanoo tahdon. Aika hurjaa...

Tuli kuitenkin mieleen noista lasten leikittämisistä häissä, että yksi hauska eikä yhtään suomalainen idea on, että tekee itse tai ostaa piñatan. Olen itse myös miettinyt näitä meidän häihin, mutta tuntuu, että lista kaikista tekemättömistä hommista on kilometrin pitkä, niin en ole sitten jaksanut tästä stressata. Piñata on useimmiten paperimassasta muotoiltu ja se voidaan täyttää esimerkiksi karkilla tai pienillä leluilla. Alun perin piñatan rikkominen on peräisin Kiinasta, mutta me usein yhdistämme sen Meksikoon, jossa se on tyypillinen juhlaperinne. Häissä sen voisi esimerkiksi täyttää lapsille vaikka karkeilla, mutta yhtenä leikkinä se sopii hyvin myös aikuisille. Aikuisempaan makuun piñataan voisi sujauttaa mietelauseita karkkien sijaan ja sillä voisi vaikka korvata perinteisen kakunleikkuun, jos sellainen ei ole oma juttu!

Photos by John Schnack Photography

Piñatan teko ei ole kovin vaikea homma, mutta tilaamalla netistä niitä saa vaikka minkälaisia ihanuuksia! Hitsi, jos olisi aikaa niin tekisin ehdottomasti sellaisen meidän häihin pihan koristukseksi!


- Emilia


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Something for the kids

Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen häihimme tuleekin nyt muutamia n. 12-v. lapsia. Mielestäni sen ikäisille ei mitään virallista ohjelmaa tarvitse järjestää, mutta halusin muistaa heitä jollakin tapaa. Niinpä keräilin ideoita netistä ja päädyin ihastuttavaan I Spy -leikkiin, jossa siis lapsille tulostetaan lista tapahtumista, joista heidän tulee nappaista kuva kertakäyttökameralla.  


Kertakäyttökamerat sekä niihin rusetit löysin edullisesti Tigerista ja tulosteet suunnittelin itse ja Tuomas yllättäen toteutti suunnitelmani :) Mielestäni lopputulos oli melkoisen onnistunut, ihanan värikäs ja lapsille sopiva.

Kerttiksistä usein monikaan kuva ei onnistu, joten suosittelen antamaan vieraille ohjeet niiden käyttöön. Tigerin kameroissa lukee ohjeet ainoastaan ruotsiksi ja englanniksi, joten aion vielä liimata niihin suomenkielisen ohjeistuksen, jotta edes muutamissa kuvissa olisi muutakin kuin mustaa :D

Ei sinänsä kovin kallis projekti toteuttaa, kun kameran hinta 4€ ja rullan kehitys n. 8€. Koristelut tietenkin oman mielen mukaan. Uskon, että lapset tykkää :)

torstai 11. heinäkuuta 2013

Easypeasy

Illan ohjelmassa on ollut vieraiden jako pöytiin. Kaikki varoitteli jo valmiiksi, että se on yksi hankalimmista hommista ja hermot menee varmasti! Mutta eipä ehtinyt mennäkään, kun paikat loksahteli kohdalleen vartin pohdinnan jälkeen! Hommaa toki helpotti se, että meillä ei pöytiä ole kuin kuusi, joten porukka meni hyvin tasan.
Ruffled
Aluksi ajattelin, että hienostelen ja teen Martha Stewart Weddings -sivustolla olevan Seating-ohjelman avulla istumajärjestyksen, mutta kun homma menikin muutaman minuutin jälkeen niin helposti, niin ajattelin, että mitä suotta!

Meidän pöydässä istuu nyt kaasot ja bestmanit puolisoineen, toisessa pöydässä vanhemmat ja muuta lähisukua, kolmannessa muutamia muita sukulaisia ja lopuissa kolmessa ystävät. Vielä pitää laittaa paikat viralliseen järjestykseen ja sitten voikin alkaa tekemään pöytä- ja paikkakortteja. Niitä siis luultavammin luvassa huomenissa!

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Pöytäjärjestelyjä

Apua, häihin reilu kaksi viikkoa!! Alkaa pikkuhiljaa stressitaso nouseen ja etenkin sen huomaa kasvoihin alati ilmestyvistä finneistä, jotka ei tällä hetkellä olisi kovin toivottuja... Hommaa alkaa oleen siinä määrin, että kaikki kellonajat töiden ulkopuolella on varattu häihin valmistautumiselle.

Eilen onneksi päästiin hyvin hommissa taas eteenpäin, kun tehtiin pikkuinen iltaretki hääpaikalle, jossa sitten vierähtikin useampi tunti ja pääsin kotiutumaan äidin kanssa vasta yhdentoista jälkeen. Agendalla nimittäin oli pöytäjärjestys, joka ei sitten ihan ollutkaan niin yksinkertainen homma mitä oletin :D Omat haasteensa siihen nimittäin toi se, että emme halua istua omassa pöydässä vaan kaasojen ja bestmanien sekä heidän puolisoidensa kanssa. Näin ollen pöydän väkiluku hyppäsi 14 henkilöön. Sen jälkeen pitikin sitten ottaa huomioon, että meidän paikkamme kuitenkin on sellainen, mistä muut näkevät helposti meidät ja me näemme hyvin kaikki vieraat. Kolmen tunnin pöytien ja tuolien etsinnän ja siirtelyiden jälkeen onneksi saimme pöydät järjestykseen. Pian alkaakin sitten pöytäjärjestysten sumpliminen...

Aamu kolmeen asti sitten äidin kanssa suunnittelimmekin pöytäkoristeita ja kun nekin saimme keksittyä, niin kyllä voi taas sanoa, että pieni kiven murikka putosi sydämeltä! Vielä kun huomenna ilmoittavat tukusta, että kyseisiä ruukkuja ja vateja saa, niin ei tarvitse niitäkään enää ressata :)

Juu, että kyllä tää tästä pikku hiljaa alkaa oleen kasassa. Eniten jännittää sää, kun juhlatilalla on niin kaunis piha, että siinä olisi kiva viettää aikaa. Mutta eipä tässä muuta voi kun pistää sormet ristiin ja toivoa parasta.

Mutta koska eilinen meni niin myöhään niin nyt on kyllä pakko häipyä unten maille ja jatkaa hommia taas huomenna, jolloin on luvassa niin koekampausta kuin -meikkiäkin sekä illalla myös vierailua pitopalveluun. Hommaa siis tuntuu riittävän, jee :)

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Omaa aikaa

Viimeisestä blogista onkin taas vierähtänyt jo tovi, mutta se johtuu täysin hektisestä parista viikosta, joiden aikana on ehtinyt tapahtuun vaikka mitä! 
Tälle viikolle en sen vuoksi sitten suunnitellutkaan yhtään mitään. Tuomas lähti aamulla Viroon juomanhakureissulle häitä varten, joten mä oon pyhittänyt päivän parille ihanalle ystävälle ja ihan vaan itselleni. Päivällä eksyin vähän Ideaparkiin ostoksille, josta vahingossa kotiutin parin ihania kenkiä, pari kynsilakkaa ja koruja. Alet on kyllä kivoja, mutta vaarallisia :)


Loppuillan pyhitänkin sitten häiden suunnittelulle, kynsien lakkailulle ja kaikelle tyttöhömpälle. Taidanpa vielä pistää Sinkkuelämään uusinnat pyöriin... Välillä on kyllä ihana olla ihan vain itsensä kanssa.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Dancemania

Oltiin eilen ekalla tanssitunnilla Spiral saleilla ja voi vitsi miten kivaa oli! Oli ihan huippua! Otettiin kaksi yksityistuntia meidän vuoden 2007 peruskurssin valmentajilta, jotka on ihan huipputyyppejä. Heidän kanssa käytiin vähän läpi meidän häävalssibiisiä ja siihen sopivia askeleita, koska kappale ei oikeastaan ole valssi. Tykättiin molemmat koreografiasta kovasti ja ollaankin eilen harjoteltu koko ilta ja aamulla aloitin heti treenaan askeleita! Liian vaikeita sarjoja eivät onneksi tehneet, sillä tilanne on varmasti todella jännittävä ja tanssin tulee näyttää luontevalta ja meille sopivalta.

Pinterest
Toinen ja valitettavasti viimeinen puoltoista tuntinen on sitten ensi viikon maanantaina. En kyllä millään malta odottaa! Tosin on hyvä, että meillä on tässä nyt aikaa treenata alkupätkä kuntoon ja muokkailla sitä meidän näköiseksi. Harjoitus tekee mestarin, kuten sanotaan, joten painunpa vielä hetkeksi treenaileen ennen kuin työpäivä alkaa. Kivaa tiistaita kaikille!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Wanted: Wedding shoes!

Uskomatonta! En meinaa millään löytää mieleisiä hääkenkiä! Mulla kyllä on yhdet mun lempparikorkkarit, jotka ensin ajattelin laittaa, mutta onko typerää käyttää vanhoja kenkiä, kun kerrankin saisi ostaa uudet hyvällä omalla tunnolla? Oon yrittänyt jahdata hääkenkiä jo kuukausia ilman minkäänlaisia tuloksia... Miksei Suomessa ole mitään hyviä kenkäkauppoja, joista löytyisi kauniita korkkareita? Tosin en oikein itsekään tiedä ihan tarkalleen mitä etsin, mutta silti tuntuu, että vaikka kuinka vietän tunteja nettikaupoissa, niin mitkään kengät ei tunnu säväyttävän... Ystävänikin jo lupasi tuoda kengät jenkeistä, mutta kun ei jenkkienkään nettikaupoista tahdo löytyä mieleisiä!

Sitten löysin linkin blogipostaukseen, josta sain idean! Mitä jos ostaisinkin jotkut tavallisemman näköiset korkkarit ja tuunaisin ne mieleisikseni? Nyt vaan pitää alkaa kehittämään ideaa eteen päin ja miettiä mitä prinsessapäivän kengiltäni haluaisin :)

My Daily Randomness

Jotenkin tuollaiset röyhelöt houkuttaisi, mutta eivät välttämättä sovi näihin mun liian syvällä persauksissa oleviin töppöjalkoihin :D Olen myös mieltynyt nilkkaremmiin, vaikka sekään ei tahdo olla ihan mun juttu, kuten Tuomaksen sanoja lainaten mun "pohkeet alkaa kantapäistä"! Hahah, no joo, eli ehkä mä vielä sulattelen näitä ideoita ja koitan kokeilla erilaisia vaihtoehtoja! Mutta enpä kyllä ole tullut ennen ajatelleeksi tuota kenkien tuunaamista, siitä taitaa tulla mun uus harrastus :)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

First wedding cake ever!

Heippa! Eilisistä hääjuhlista selvitty kunnialla ja tänään oon viettänyt ihanaa virkistyspäivää valmentajaystävien kera. Vaikka eiliset häät ei olleet mitenkään perinteiset, niin hauskaa riitti ja vaikka mun piti kotiutua jo ennen yhdeksää, avasin kotioven vasta lähemmäs yhtä! Häiden oikeastaan ainoa perinteinen osuus oli hääkakku, jonka tein yhdessä tätini kanssa. Vähän kyllä aluksi jännitti, mutta lopputulos oli aika hyvä.

DSC02615
DSC02616

Ihanan porkkanakakun väliin laitoimme vuoroin makeaa sulatejuustotäytettä ja vuoroin mansikoita. Vuorasimme kakut vielä sulatejuustotäytteellä ennen vaahtokarkkimassasta tehdyn päällisen laittoa. Koristeet marsipaanista.

DSC02618
DSC02619

Pääsin myös kakkua maistamaan ja oli muuten sika hyvää, vaikka itse sanonkin! Tuo kolmikerroksinen riitti hyvin noin 50 hengelle. Varakakku jäi, sillä varauduimme 70 henkeen.
Oli sen verran kivaa, että voi toistekin tehdä kakkuja häihin. Omiinkin uskaltaa ehkä jotain vääntää, jos vaan ehdin :)

Cake maker,
Emilia

Kuvat ja editointi: Tuomas Lindroos www.tuomaslindroos.com

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kakkujuttuja

Täällä sitä valmistellaan kakkuhommia huomisia häitä varten! Tarkoituksena on väsätä huomenna kolmikerroksinen porkkanakakku sekä yksi yksikerroksinen lisäksi 70 hengen häihin.
Päädyttiin samalla sellaiseen ratkaisun, että teemme omiin häihin kakut itse, sillä kädentaitajista meidän perheessä ei ole pulaa. Saadaanpahan juuri sellaiset mitä halutaan! Ollaan myös vakavasti pohdittu kakkubuffetia, sillä ei meinata millään päästä kompromissiin kakun mausta. Tuomas kun rakastaa kunnon kermakakkuja, joita mä en sitten siedä millään ja itse tykkään taas enemmän porkkanakakun tyylisistä kuivemmista kakuista.

A Simple Photograph
Lisäksi kakkubuffet on näyttävä ja varsinkin suomalaisissa häissä vähän tuntemattomampi käsite ja kuten moni tietää, mä tykkään kaikesta erilaisesta :) Kakkubuffetiin itse ajattelin muutamaa helppoa kakkua, jotka voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Makuina tykkäisin, että buffasta löytyisi suklaakakkua, porkkanakakkua, juustokakkua sekä Tuomaksen mieliksi jotain marjaista kermakakkua.  Lisäksi, kun on monta erilaista kakkua, niin ne voi koristella hieman erilaisesti tiettyä teemaa ylläpitäen. Mä kun oon mieltynyt todella koristeellisiin jenkkimäisiin kakkuihin, joiden hinnat kipuaa pitopalveluista tilattaessa pilviin, niin päästään itse tehtäessä hieman edullisemmin. Niin ja vieraillekin kiva, kun jokaisen makuun löytyy jotakin!
Mitäs muut morsiot (tai lukijat) on mieltä kakkubuffetista häissä? Onko joku jo varannut itselleen sellaisen tai ollut häissä, jossa sellainen on ollut? Olisi kiva kuulla mielipiteitä :)

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Opastuskyltit

Aamulehdessä oli fiksu juttu viime lauantaina, nimittäin koskien hääpaikan opaskylttien lupa-asioita. Moni ei välttämättä ole hoksannut, että opaskylttien kiinnittämiseen tarvitaan nykyään lupa, eikä niitä saa sijoitella ihan miten sattuu. Luvan hakeminen on onneksi ihan helppoa ja itsekin tein sen tänään. Ei muuta kuin soitto liikenneviraston asiakaspalvelukeskukseen (0206 90300 ark klo 9-16, heinäkuussa 9-15), johon ilmoitetaan hääpäivä, teiden nimet joiden varteen opastuksia on tarkoitus kiinnittää sekä suurinpiirtein se, mitä kyltteihin on aikomus kirjoittaa. Eli pelkkä suullinen ilmoitus riittää. Kylttien kiinnittäminen on myös suhteellisen tarkkaa; niiden tulee olla kiinni omissa tukirakenteissa, samalla etäisyydellä tiestä kuin muutkin opasteet sekä kooltaan niiden tulee olla maksimissaan 600 x 600 mm. Opasteet voi kiinnittää aikaisintaan vuorokautta ennen ja poistettava vuorokauden kuluessa tapahtuman päättymisestä, ja mikäli niitä ei poisteta tienpitoviranomainen poistaa ne laittajan kustannuksella. Tarkempiin liikenneviraston opastuksiin hääilmoittelusta pääset tästä linkistä.

Beaux Arts Photographie

Kylttien tekoon löytyy ihan mielettömästi hauskoja ja erilaisia ideoita, mutta meillä tosiaan kun on se matkateema, niin päädyttiin aika perinteisiin nuolikyltteihin. Niitä varten meillä on jo materiaalit hankittuna, mutta vielä ei olla ehditty sen pidemmälle, sillä ensin pitää mennä hieman mittailemaan paikkoja juhlatilalle. Aion kyllä tehdä sen piakkoin, sillä muutakin asiaa tilalle on, ja aika alkaa pian käymään vähiin! 

Niin ja sainpas varattua ne tanssitunnitkin jo! Noin viikon päästä valssaillaan, hihii!

- Emilia


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kesätreffit

Kuten lupasin, tässä hieman kuvamatskua meidän lauantain treffeiltä! Viikot ja viikonloput hujahtaa usein niin äkkiä, että päätettiin ruveta pitään date nighteja vuorotellen toisillemme, jolloin nimenomaan keskitytään toisiimme ja vietetään aikaa ihan kahden kesken.

Mulla oli aloitusvuoro lauantaina ja vaikka mua hieman harmitti, että mun kick ass -idea meni mönkään, niin onneksi sää helli meitä ja ns. tekemättömyys ei haitannut. Aloitettiin päivä aamupalalla Amurin Helmessä, jossa on muuten täysin hintansa väärti aamupalabuffet! Brekkarin hinta viikolla vaivaiset 6€ ja viikonloppuisin 7€, ja sillä vetää kyllä napansa ihan täyteen.

DSC02550
DSC02551
Brekkarin jälkeen pyöräiltiin Laukontorille, josta otettiin vähän evästä matkaan ja hypättiin Viikinsaaren laivaan. Niin ihanalla ilmalla kuin lauantaina oli, niin ei oltu ihan ainoita saaressa vierailijoita. Löydettiin onneksi vapaa nurkka yhdestä pikku poukamasta, johon sitten jämähdettiin syömään eväitä ja ottaan arskaa. Rannan pohja oli sen verran mukava, että uskaltauduttiin vähän kahlaileenkin.
DSC02556
DSC02563
DSC02564
DSC02591
DSC02600
DSC02602
DSC02608

Oli kyllä ihana viettää aikaa ihan rauhassa kaksin, Tuomaksen treffejä odotellessa :) Kyllä taas normaalin arjen keskellä kaipaa takaisin Aasiaan ja ihaniin huolettomiin päiviin, mutta ehkäpä joskus vielä :)

Onnenkyyneleitä

Voi itku, ihan kirjaimellisesti! Oon nyt ottanut itseäni niskasta kiinni ja saanut lähetettyä miljoona roikkunutta mailia. Yksi niistä oli biisilista meidän hääbändille, johon piti sisällyttää toive meidän häävalssista. Ja itkuhan siinä pääsi kun oikea löytyi! Hyviä ehdokkaita oli toki monia, joita kasasin teillekin pieneksi listaksi :) Vaihtoehtoja löytyy perinteisemmästä häävalssista ulkomaisiin nojailukappaleisiin. Omaksi valinnaksi osui silti aika yllättäen suomalainen valssi, mikä saattoi yllättää jotkut...

Come Away With Me - Norah Jones

Make You Feel My Love - Adele

Dream A Little Dream Of Me - Ella Fitzgerald & Louis Armstrong

Endless Love - Mariah Carey 

On This Day - David Pomeranz

The Power Of Love - Celine Dion

Oikeesti - Finlanders

I Can't Help Falling In Love With You - Elvis Presley

Häävalssi - Stella

Halo - Beyonce

Koska häävalssi/-tanssi on mielestäni ihana ohjelmanumero häissä, niin päätin varata meille ajan tanssitunnille vähän harjoittelemaan kyseistä hommaa. Vaikka perusvalssi meiltä ihan hyvin sujuukin, niin ajattelin, että on sitten kivempi vieraillekin kun ei heiluta tanssilattialla ihan miten sattuu ;D Plus sainpahan hyvän syyn pakottaa Tuomas mun kanssa tanssitunnille! Oon kyllä vähän innoissani jo nyt, kun pyörähdeltiin täällä meidän pikku kaksion olkkarissa! Pitäisköhän mennä jo tän kuun puolella niin sais hyvän aikaa sitten treenailla...?

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Viikonloppu

VIIKONLOPPUUUUU!! (Tämä siis huudetaan silmät kiinni ylös päin ulvoen kädet nyrkissä vinhasti tuulettaen.)

Pitkästä aikaa mulla on viikonloppuvapaat. Sen ja ihanan sään kunniaksi tämä tyttö pyhittää päivänsä täysin omalle kullalle. Sovittiin jokin aika sitten, että aletaan pitämään niin sanottuja Date Nighteja, koska yhteistä aikaa on loppujen viimeksi aika vähän. Treffeille viedään vuoron perään ja ne pitää aina suunnitella edes vähäsen. Lupasin aloittaa, sillä mulla oli kaksi ihan kuningasideaa! Tosin ideani meni heti mönkään, joten jouduin viime yönä laittamaan kaikki suunnitelmat uusiksi, tottakai :D Onneksi ilma on suotuisa ja Tampereella kesätekemistä riittää. Nyt siis nokka kohti Amurin Helmen aamupalaa ja sen jälkeen laivalla Viikinsaareen minigolfaan ja nauttimaan auringosta! Ehkäpä voisin koittaa ottaa valokuvamateriaalia todisteeksi :)

Kesäterkuin,
Eemeli, joka aikoo tänään pussailla paljon ja syödä laivan kannella mansikoita.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kesäterveiset!

Terkkuja täältä maalta! Ihana kesä, ihana vapaapäivä! Tulin tänne vanhemmille viettään vapaata ja suunnitteleen äidin kanssa hääkukkia :) Äiti oli jo ihan kauhuissaan, kun luettelin mitä kaikkia kukkia haluan! Lähinnä sitä hirvitti se, että kuka ne kaikki asetelmat ja kimput ehtii tekemään ja mistä se repii kaikki ne kukat , joita haluaisin. Noh, luotan äidin ammattitaitoon :D Nyt menen testaamaan ruusuportin kasaamista, kun ei tarvinnut isin kanssa tehdyn aamuisen kalareissun jäljiltä tehdä kalakeittoakaan :D
Ihanaa kesäpäivää kaikille!

- Emppuli

torstai 23. toukokuuta 2013

Kutsukutsut

Tänään on ahkerasti saatu tehtyä kutsukortteja eteen päin! Kiitos siitä vielä mukana olleille :) Ihan vielä ei niitä kuitenkaan saatu valmiiksi, sillä maailman paras keksintö sitten paperileikkurin ja taittajan, kaksipuolinen teippi, pääsi loppumaan meiltä! Täytyy siis huomenna käydä stokkaan varastot ja pyhittää viikonloppu askartelulle.
DSC02427
Ahkerille avustajille tarjoilin meidän säästökuurisafkaa; tonnikalapastasalaattia! Ihan sika hyvää, eikä siihen tarvita kuin pastaa, jäävuorisalaattia, tonnikalaa ja hernemaissipaprikaa. Sekaisin vaan kaikki ja kippoon! Kastikkeena paras on sinappisalaattikastike :) Jälkkäriksi laitoin yhden ystävistä tekemään meille pannaria, josta tuli myös aika herkullista.
DSC02428
Stressitaso kyllä taas laski, kun oli niin hauskaa ja kutsuista tulee aika mahtavat vaikka itse sanonkin ;) Tosin en yhtään tykkää kutsun kansiväristä, yök! Ihan väärän värinen, mutta menköön kun ei ollut muuta valinnanvaraa... :/ 

Nyt siirryn kyllä yöpuun puolelle, jotta jaksan taas huomenna teipata :D Öitä!  

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Busy bee

Heips, täällä on viime päivät ressailtu kutsujen kanssa, jotka pitäisi saada postiin viimeistään ensi viikon alussa. Oli jotenkin taas hirveän vaikea muka päättää minkä väristä paperia ostetaan ja vielä hankalampaa oli löytää sellaista, joka miellyttää ja imee hyvin musteen eikä vain levitä sitä.
Meidän häissä tullaan näkemään aika paljon värejä, joten pelkästään yhden värin valitseminen kutsuihin tuotti pientä päänvaivaa.  Mutta joo, ei kovin isot murheet tällä suunnalla :D
Huomenna onneksi saan suurimman osan kaasoista tänne avukseni, jotta voidaan alkaa kasaan kuusisivuista kutsua kasaan! Nyt jatketaan vielä hetkinen Tuomaksen kanssa asettelujen säätämistä, jotta päästään printtaileen ennen kuin tytöt tulevat :)

perjantai 17. toukokuuta 2013

Website Jungle

Apua! Kello on puoli kaksi yöllä ja mä aikani selattuani eksyin ihan mahtavlle hääsivustolle, johin voi siis luoda omat hääsivut! Sivustot on mulla työnalla mywedding.com:ssa, koska en löytänyt oikein omaan makuun sopivia suomalaisia sivustoja. Oon niistä ihan tohkeissani, enkä malttaisi millään mennä nukkumaan, kun niihin pystyy tekemään vaikka mitä! Oon myös aika stoked meidän kutsuista, jotka on kovaa vauhtia valmistumassa :) Laitan niistä teaseria heti kun kerkeen nappaan kuvaa!

Ihan pikkiriikkisen hetken vielä leikin sivujen kanssa ja sitten nukkumaan! See you soon!

- Emilia

torstai 16. toukokuuta 2013

Runaway bride

Mä olen ollut niin kesäfiiliksissä tänään ja niin täynnä energiaa, että sitä riittäisi vaikka pienelle kylälle! Edes päivän pienet vastoinkäymiset ei saanut mua lannistumaan!
Juoksukausi on taas lähtenyt kevään mittaan taas rullaamaan, mutta kyllä huomaa, että talvella tuli laiskoteltua :/ Onneksi juoksukunto nousee kuitenkin aika nopeasti ja ihan viikon sisällä huomaa ihan selvää eroa jaksamisessa. Pakko myös myöntää, että on pakko saada muutama kilo lanteilta haihtumaan, sen verran on tässä tullut herkuteltua vähän sitä sun tätä ja kaikilla mahdollisilla tekosyillä.
Sports Tracker on kyllä mahtava motivaattori + rakastan tilastoja :D Vielä omat ajat näyttää aika heikoilta, mutta jos tätä vauhtia jaksaa niin eiköhän ne siitä pikkuhiljaa parane! Näillä ilmoilla on ainakin ihana nauttia lenkkipoluista, joten toivotaan että koko kesä olisi tällaista :)

Treeniterkuin,
Emilia


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Alive and well

Heippa! Ihana kesä on alkanut ja sitä myöten oon huomannut, että oon tupannut kaikki päivät aivan täyteen kaikennäköistä tekemistä aamuvarhaisesta iltamyöhälle! Tuntuu, että untakaan ei tarvitse juurikaan ja nukkumaan ei millään malttais mennä kuin vasta pitkälti puolen yön jälkeen!

Häätkin alkaa pelottavan nopeasti lähestyä ja tuntuu, että hommien määrä alkaa pikkuhiljaa kasvaa :) Aikas hyvässä jamassahan me järjestelyiden kanssa ollaan, mutta pienet yksityiskohdat alkaa saamaan enenmmän jalan sijaa suunnittelussa kun paikka, pitopalvelu, bändi, pappi, valokuvaaja ja videokuvaaja ovat kaikki jo varattu ja hoidossa :)

Päällimmäisenä meillä täällä himassa puuhaillaan kutsujen kimpussa, jotka pitäisi saada postiin asap! Onneksi lähetettiin ne save-the-date -kortit, joten sinänsä ei huolta, että joku vieraista ehtisi buukata muuta juhlapäivälle :)

Pikapuoliin myös pääsen keskustelemaan papin kanssa, jonka kanssa haluan jutella pääasiassa seremonian musiikista. Toiveena mulla on viulut, mutta nähtäväksi jää kuinka helposti se on toteutettavissa!

Suurena huolena tällä hetkellä on myös sää, jota ei tietenkään voi ennustaa etukäteen millään! Tarkoitus nimittäin olisi, että seremonia olisi ulkona ja jos sitten sattuukin satamaan, niin voin kertoa, että kyllä mulle tulee iso suru puseroon, koska plan B ei oo yhtään niin hyvä... Täytyy siis hioa sitä plan B:tä ;)

Että sellaisia kuulumisia tänne! Nyt mä lupaan palautua ahkerammin tänne ruudun taakse, sillä kirjoitettavaa riittää! Niin ja ihanista monet ovat olleetkin huolissaan, että koska mä kirjoitan jotain! Koittakaahan siis pysyä mukana, täältä pesee ;D

- Emilia

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Klara vappen!

Heipparallaa! Halusin tulla toivottamaan kaikille hassun hauskaa vappua! Meillä se alkaa tällaisissa tunnelmissa! Tunnistaako joku keitä me ollaan? ;)

torstai 4. huhtikuuta 2013

Norge

Huomenta! Millään ei ole taas ehtinyt koneen ääreen, vaikka pääsiäisenäkin oli hetki vapaata. Noh, ehkä mä koitan ehtiä päivittelemään kuulumisia viimeistään alkuviikosta! Nyt meitsillä nokka on kohti Norjaa, jossa parin päivän koulutukset odottaa! Oih, se tietää aina hyvän seuran lisäksi ihanaa ruokaa!

Tänään mun kullalla on muuten syntymäpäivä, sylin täydeltä onnea rakkaani! ❤

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

4kk!

Just tajusin et tänään on tasan neljä kuukautta häihin, hui!! Ei mulla sitten oikein muuta ollut, paitsi, että mun puku oli melkoisen onnistunut! Niin ja kaasoja kestitin viime lauantain ja saatiin hyvin hääpäivän kulku kasaan! Sit olen myös varannut meille videokuvaajan, josta olen aika innoissani! Niin ja tänään käytiin katselemassa sormuksia. Oon vähän kahden vaiheilla et otanko toista sormusta ollenkaan. Jos ei sellaista rakkaussormusta löydy, niin sitten aion pärjätä tällä mun kihlasormuksella, joka on musta älyttömän upea edelleen :) Saatiin kyllä Andreaksella niin superia ja asiantuntevaa palvelua, että teettämisen mahdollisuuskin on olemassa.

Mutta kaiken kaikkiaan järjestelyt on aika hyvällä mallilla! Alla mun todella suurpiirteinen check-lista, josta mulla löytyy kaiken maailman versioita ja excelit mulla on ihan täynnä erilaisia muistiinpanoja, ostoslistoja ja inspiskansioita...


  • Hääpuku - CHECK
  • Tuomaksen puku - CHECK
  • Hääseurueen puvut - etsinnässä
  • Asusteet - etsinnässä
  • Sormus - pohdinnassa
  • Hääpaikka - CHECK
  • Pappi - CHECK
  • Pitopalvelu - CHECK
  • Juomat - päätetty, ostamatta
  • Bändi - CHECK
  • Valokuvaus - CHECK
  • Videokuvaus - CHECK
  • Aikataulutus - CHECK 
  • Kuljetukset - työn alla
  • Koristeet - työn alla
  • Printit (kutsut, menut, ohjelmalehtiset ym) - osa valmiita, osa odottaa toteutusta
  • Vieraiden lahjat - CHECK
  • Hotelli - ???
  • Häämatka - ???

Eli ihan hyvällä mallilla mennään :) Nyt on kuitenkin niin myöhä, että on pakko mennä nukkumaan, vaikka en taas millään malttaisi kun pitäis ideoida kaikenmoista. Onneksi perjantaina on taas vapaa päivä, niin on aikaa hillua Pinterestissä ja suunnitella Tuomaksen kauhuksi taas kaikenlaista kivaa häihin :D Niin ja omat nettisivutkin pitäisi piakkoin saada aikaiseksi! Omien häiden suunnittelu on kyllä hyvää harjoitusta hääsuunnittelijalle ;)

Öitä ja pus,
Emilia

perjantai 22. maaliskuuta 2013

She is here!

Tänään hän saapui tiukkaan pakatussa surkean näköisessä DHL:n paketissa. Ei ollut mikään Sinkkuelämää "Carrien Vera Wang saapuu" -momentti, mutta olin silti iloinen. Panttasin paketin avaamista iltakymmeneen asti, jännityksestä ja kauhusta vapisevat kädet availi pakettia varoen. Sisältä paljastui epäilyistä huolimatta hyvin muhkea yksilö; miten ihmeessä ne oli saaneet sen mahtumaan niin hemmetin pieneen?? Panttaan sovitusta vielä huomiseen, jolloin saan pukeutumisapua. Ensivaikutelma on positiivinen, joskin hieman hämmentävä - tuossa se nyt roikkuu: THE Dress.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pikakatsaus!

Superkiireinen viikko!! Nopsaa tulin siis päivittään, että miten täällä hurisee :) Sunnuntaina käytiin kurkkaan yhden kaason kanssa hääpaikkaa ja se näytti niiiin paljon paremmalta kuin viime kesänä, jolloin paikka oli vielä osittain kesken. Oon niin tyytyväinen valintaan!! Laitan kuvia kunhan ehdin!

Pieni bridezillakin nosti tänään päätään oikeastaan ekaa kertaa, kun soittelin mun mekon perään Turun tulliin, jossa se on jumissa! Tai siis ei nyt voi sanoa, että se jumissa on kun se on ollut siellä vasta kaksi päivää, mutta minä kärsimättömänä heti luurin päässä pistin DHL:n pojat koville :D Topakasti ilmoitin, että paketissa on mun hääpuku, eikä muuta sitten tarvinnutkaan sanoa kun johan tuli poikaan eloa langan toisessa päässä! Sainkin sitten melkein heti huolintamaksulaput sähköpostiin ja nyt vaan pidän sormet ristissä että puku ehtisi ennen lauantaita, jolloin saan mun kaikki neljä kaasoa tänne meille kyläilemään. Viikonloppuna onkin siis ohjelmassa häiden suunnittelua oikein urakalla! Jee!
Pinterest
Nyt pakko jatkaa viikonlopun suunnittelua, kaiken lisäksi täytyy leipoa nimittäin 100 pienelle herkkusuulle jotain hyvää! Voi apua, mihin mä oon taas lupautunut?! Niin ja pitäis laittaa kotiin jotain pääsiäistunnelmaakin ja miettiä tarjottavat tytöille, huoh... Lisää tunteja pliiiiis!!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kulta, se oli vahinko!

Mulle sattui tänään vahinko. Olin nimittäin menossa hirveällä kiireellä ostamaan marketista maitoa ja huomatessani Seppälän ajattelin, että käynpä nopsaa katsoon olisiko siellä arskoja, kun olin unohtanut ne kotiin. No, 5 minuuttia myöhemmin huomasinkin olevani kassalla ilman arskoja kahden kevättakin kanssa. Mähän siis olen shoppailukiellossa... 
Seppälä
Seppälä
Yllä olevat kuvat ei mun mielestä tee oikeutta takeille, mun päällä ne näyttää niiin paljon paremmilta ;D Kassallahan mä sovin itseni kanssa, että koska mulla ei ollut aikaa kaupassa päättää kumman otan, niin en saa pitää molempia vaan palautan kotona harkitsemisen jälkeen toisen. Nyt en tietenkään halua palauttaa kumpaakaan! Tuomaskin sanoi - äsken kun uskalsin kertoa kotiin raahatuista ihanuuksistani - että vain toinen saa jäädä.. voi itku ja harmi, miksi mun piti rakastua molempiin?

- Emilia

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Finally weekend!

Oon sykkinyt hullunlailla koko viikon ja oli ihana tajuta tänään et alkaa viikonloppu! Ohjelmaa toki on taas enemmän kun laki sallii, mutta onneksi vaan kaikkia kivoja juttuja, kuten kaverin muuttoa, juhlapaikalla vierailua ja kyläilyä :) Nyt kuitenkin rentoudun hetken ja sit pääkky tyynyyn, tänään tulee niin uni!

Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua kaikille! Pus!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Haussa!

Seuraava stressiasia mun häiden todo-listalla on kampaaja&meikkaaja. Mulla kun ei oo luottokampaajaa, mikä on mun mielestä aika huolestuttavaa ja käsittämätöntä! Kellä nyt ei olisi luottokampaajaa?? Nyt kaikki jotka ikinä on nähnyt mun tukan, ajattelee että: "no ilmankos..." haha :D Ei mutta siis, ajattelin nyt kokeilla kun löysin bändinkin tätä kautta, et josko siellä ruudun äärissä olisi joku taitava kampaaja-meikkaaja tai tuntee sellaisen. Ilmoittautukaahan joko kommenttikentässä tai sähköpostin välityksellä :)

Ei muuta tähän hätään! Cheers!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Statement necklace

Mä oon ollut jo pitkään hullaantunut isoihin näyttäviin kaulakoruihin, ja olin jo aika varma et se homma alkaa olla tänä vuonna jo menneen talven lumia, mutta ehei! Tänäkin keväänä ja kesänä ne edelleen jatkaa kovaa vauhtia, eikä oma innostuskaan ole laantunut. Niinpä olenkin nyt ajatellut, että josko hääpuvun kanssa löytyisi joku näyttävä yksilö, sillä mekkoni on (ainakin näillä näkymin) olkaimeton :) Alla muutamia inspiskuvia, joita olen keräillyt:
Kuvat: Pinterest
Nyt vaan odotellaan mekkoa ja sitten voi alkaa metsästään sopivaa yksilöä :) Häihin on muuten enää reilu 4kk, apua!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Hihii!!

Apua! Sain eilen mailin, joka alkoi seuraavasti: "Dear Emilia, good day! Your dress has been finished. Attached pictures for your reference..." Tässä vaiheessa meitsin sydän pamppaili jo tuhatta ja sataa ja suusta pääsi niin korkeita falsetteja, että hyttyseltäkin olis mennyt kuulo ;D Hoin vaan Tuomakselle, että mä en uskalla katsoa niitä liitteitä - mutta pakkohan mun oli! Ja voi huokaus ja henkäys! Puku oli just eikä melkein sellainen kun olin tilannutkin!! Tsiisus, että tippu kivi sydämeltä. Tai no nyt odotetaan vielä sitä kotiin saapuvaksi, niin voidaan taas hengittää! Voi, tulispa se jo pian... <3

- She, who'll hopefully say yes to the dress really soon!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Salaattivenepakolainen

Aika ruokapainotteisia nää mun postaukset ollut, mutta jatkan samalla linjalla :) Laiska sunnuntai on nyt ohi ja vatsa pulleana siirrytään pian taas uuteen viikkoon! Lounaaksi mietin tekeväni salaattia, sitten keksin kokeilla pieniä salaattiveneitä, joita olisi kiva tarjoilla kavereille alkupalana. Veneeseen laitoin sipaisun majoneesia, guacamolea, tomaattia, mozzarellaa, kermaviiliä ja rucolaa. Niin ja tietenkin maustoin suolalla ja pippurilla.
DSC01823
DSC01824

Ja hyviähän niistä tuli, ja yllättävän helppoja syötäviä! Söin ne kaikki... yksin... :D 

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Siilinkarilla

Koska keskiviikkona oli aivan ihana ilma, houkuttelin Tuomaksen mun kanssa kävelylle. Tuomas on usein helposti houkuteltavissa ulos, kun sanoo että on hieno kuvausilma :D
DSC01779
DSC01780
Ei oltu todellakaan ainoita jäällä, vaan kaunis auringonpaiste oli saanut etenkin hiihtolomalaiset liikkeelle. Myös laskuvarjohyppääjiä ilmestyi yhtäkkiä taivaalta :D
DSC01793-Edit
DSC01797
DSC01801
DSC01804
DSC01811
Vaikka en talvea ihan hirveästi diggaile, niin tällaiset päivät on kyllä hienoja! On ollut niin kauniita päiviä tällä viikolla, että oon ollut ihan tohkeissani lähestyvästä keväästä ja kesästä! Häihinkin on enää 5 kuukautta!! Mihin tää aika menee??
DSC01815
DSC01818
Kevään kunniaksi taidankin mennä nyt ottamaan mun jouluvalot ikkunoista ja sen jälkeen vähän etsiä netistä inspistä kevätsisustukseen ja tietenkin pääsiäiseen!