perjantai 28. syyskuuta 2012

Aamukalassa

Keskiviikkona päättyi kolmen viikon työ- ja koulutusputki, joten otettiin Tuomaksen kanssa heti suunta vanhempieni luo maalle. Viime kerrasta jo olikin muutama kuukausi, joten olin aika innoissani! Täällä saa ottaa ihan rennosti, olla luonnossa ja viettää aikaa läheisten kanssa. Voisi ihan sanoa, että täällä sielu lepää :)


Aina kun vierailen vanhemmillani, pyrin viettämään jokaisen perheen jäsenen kanssa hieman aikaa ihan kaksin. Tällä kertaa isin kanssa lähdimme aamukalaan. Vaikka saalis ei ollut kuin yksi ahven ja yksi rapu, oli järvellä vietetty kaksi tuntia sitäkin antoisampi <3


Rapusaalis oli tällä kertaa melko heikko, mutta onneksi sumpussa on jo muutama odottamassa perheemme rapujuhlia. En ole ennen ollut kuin yksissä rapujuhlissa, jotka olivat sitäkin onnistuneemmat, vaikka saksikkaat olikin ravustettu kaupan altaasta :)
Rakastan juhlien järjestämistä ja koko sitä suunnitteluprosessia ja näitäkin kemuja varten on jo kovasti ideoita!


Kalastuksen ajaksi mökin laiturille jäi odottamaan perheemme rakkauspakkaus, joka oli melkoisen näreissään kun ei päässyt ongelle mukaan :D


Onneksi tänään ei vielä tarvitse lähteä kotiin, vaan saamme jäädä vielä saunomaan, syömään ja rentoutumaan. Sitä ennen kuitenkin hieman kahden keskistä aikaa siukun kanssa hellan ääressä, sillä tänään leivotaan vielä oman puun omenoista piirakkaa :) Ihanaa viikonlopun alkua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti